Skip to main content

Entinen arkeologi, aina humanisti.

Yritän ymmärtää itseäni ja muita ihmisiä ja päivittelen sitä, etten oikein ymmärrä kumpiakaan.

Olen Virossa asuva suomalainen, sydämeltäni satakuntalainen kolmen lapsen äiti. Pienyrittäjänä toimin kouluttajana ja coachina keskittyen kulttuurienväliseen viestintään. Autan kansainvälisiä osaajia Suomeen asettautumisessa ja työmarkkinoille pääsemisessä. Maahanmuuttajuus ja paluumuuttajuus on minulle tuttua omien kokemustenikin kautta.

Elämän iloa 🌍

Erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö
#AuroraAI

Tohtorikoulutettava, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

KM & YTM. Asiantuntijuutena sukupuolistuneet ja yhteiskunnalliset valtarakenteet, nuorisotyö ja kasvatustieteellinen osaaminen.

Puheenjohtajana Feministisen puolueen Pirkanmaan piirijärjestössä. Skarppi ja tarkka, mutta pohjimmiltaan lempeä feministi. Oon myös perustanut oman järjestön, käy tsekkaamassa Valtakunnallinen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry! (Löytyy nimellä Facebookista, IG- handle @valve.ry)

Tykkään pohtia ilmiöitä eri näkökulmista, mutta puolustan sorrettuja jämäkästi.

Media-alan ammattilainen, nykyään tietojenkäsittelytieteiden opiskelija Turusta. Pyrin lukemaan paljon kirjoja ja samalla kasvattamaan omaa kotikirjastoa. Pelailen joskus tietokoneella tai konsoleilla. Harrastan myös piirtämistä ja kirjoittamista. Minulla on myös kaksi ihanaa kissaa, Tofu ja Moria.

Joitakin suosikkeja: Stray Kids, World of Warcraft, Komisario Palmu -kirjat, minttujäätelö, Sony α7R ja Casio fx-991CW

33-vuotias mies Turusta. Työskentelen ICT-alalla ammattikoulussa. Kiinnostuksen aiheet ovat pelit, manga, anime ja avaruus. Eläimet ovat myös lähellä sydäntä, etenkin kissat ja kanit!

Keskisuomalainen Oyj:n tulosjohtaja
Uutisfriikki, samoilija, eMTB, hiihtelijä, kuuntelija, lukija, sun muuta

Lawyer, daughter, dancer
- työt @ Wärtsilä Marine 🌏🌍🌎
- Vaasa RKP 🐞 kaupunkiympäristölautakunnan jäsen ♻️
- ELSA Alumna ⚖
- töötit yksityishlönä

Researcher at the Arctic Centre of Uni Lapland, Finland. #rstats #gis #bayesian #arsenal

Luonnosta kiinnostunut koodari Lahesta. Sekulaari, tolkun viherpiipertäjä. Harrastuksina eräily, hevimusiikki ja tähtivalokuvaus. 🌲🤘🪐

Haagalainen pappi, joka luutii myös Sportfinille. Teologia, filosofia, liikuntapsykologia ja penkkiurheilu.

Vuoden yksinyrittäjä 2021, Dunninger Memorial Award 2019, Vuoden taikuri 2014 - Kiinnostunut aiheista kuten teatteri, sirkus, leffat ja ajankohtaiset asiat.

Potentiaalinen twittersiirtolainen. Evakkoreestä jo lapsena pudonnut.

Ei hauska tahi kiinnostava.

🎓 Yhteiskuntamaantieteilijä 
💼 Paikkatietoasiantuntija
🏕 Kalastava luonnossaliikkuja 
📍 Pohjois-Karjala

Sapphic poly. Assigned Cunt At Birth. She/her. 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

Töissä Suomenlinnassa, pohdinnat omia.

Kaikenlaista suomessa. Tekniikkaa, johtamista ja politiikkaa. Löydyn myös @JakeRu #politiikka #tekniikka #startup

Maapallon elämää ylläpitävien järjestelmien suojeleminen, valtarakenteiden purku & ruohonjuuritason toiminta kiinnostelee. Koto Itä-Suomessa. 🌍🌳🐺🌱🏴 She/her

Aktiivisempi tili Piipittimessä: https://piipitin.fi/@varpu_talviuni